Rakkaudesta mereen ja sen parantavaan voimaan

Tarina tavallisesta tytöstä, jostai kasvoi luova nainen, mutta on ollut aina vähän säröillä.

Vastaisku masennukselle,

kun sisällämme on

käsittämätöntä voimaa.

Pitäkää siitä kiinni

ja säilökää se

mielenne sopukoihin.

 

 

Klovni sanoo kun on hyvä päivä:

heart

Kaikkialla on niin kaunista,

että emme voi olla surullisia.

Voimme nähdä maailman

edes yhden päivän

huurteisten lasien läpi.

Pehmeänä ja vastaanottavana. 

Lupaamme että huomenna

voimmemurehtia jos haluamme.

Tänään olemme viimeistä päivää,

ja rakastamme tuulen kosketusta ihollamme.

Värien hivelevää kauneutta silmiemme kalvoilla.

Auringon lämmön tunnetta kasvojemme uurteissa.

Tuoksuja jotka poukkoilevat ilmassa

saavuttaen aistimme.

Tämä parantaa,

edes yhden kauniin hetken,

oman hetken,

meidän hetken,

ja ansaitun hetken.

 

Klovnin

matka alkaa

 

Kauan olen tätä suunnittelut ja pähkäillyt,

sekä kerännyt rohkeutta.

Kun on kysymyksessä niinkin yksityinen asia,

kuin masennus, joka on ollut kanssani jo vuosia.

Puran usein sen paperille kun saan voimia kirjoittaa,

 ja ennen kaikkea saan sitä tärkeintä, elikä inspiraatiota.

 

Tämä masennus kehittyi pikkuhiljaa sirkukukseksi,

ja minä henkilöydyin klovniksi.

Niissä kulminoituu kummasti jotain alukantaisen yksinäistä ja melankolista romantiikkaa.

 

 

 

OSASTO 4B HUONE 1

 

"Se päivä kun Klovni menetti

sen rakkaimman

joka oli pitänyt hänet pois sirkuksesta."

 

Valkoinen kaiku asuu täällä.

Kaipaus huokuu seinissä.

Tuska huutaa suljetussa tilassa.

Näivettynyt iho kuihtuu.

Kuolema lähellä jokaisessa poimussa.

Henkäykset halkovat tyhjää ilmaa.

Äänettömyys muuttuu valtavaksi aariaksi

odottavien olohuoneessa.

Kohtaavat toisensa,

leijuvat pois.

Jäljelle jäänyt kutsumaton vieras,

kaipaus.

Kasvot ilmeettömät,

ja sydän täynnä muistojen kultaa.

Sanat ovat jääneet menneisyyteen

niitä ei enää ole.

Lämmin otteesi minusta,

kunnes menet pois,

riittää kertomaan tuhat sanatonta tarinaa.

Muistot jäävät minuun.

Pitävät minut koossa.

Pitävät päivieni loppuun asti.

-Rakas mummi​-

Miss you!

 

 

 




KLOVNI

Valkoisessa huoneessa
asuu alaston klovni.
Ryhditön hauska.
Kylmät kaakelit heijastavat
kasvoille ilmeen.
Kaiku vastaa
kysymykseen onnesta.

Turhamaisuus
riisui siltä aatteet.
Vei mennessään tulevaisuuteen,
joka odottaa huomenna eteisessä.
Ulkopuolella valkoista tilaa.

Emaloitu pinta iholla,
ihon alla.
Sileä syrjä astiassa.
Painuu muistona mieleen.
Turhina tuntemuksina.
Tahattomia lupauksia,
kimpoaa jätteenä tunkiolle.


Katson ja korjaan itseni talteen,
nousen tuulilaivaan.
Kaakoistuuli johdattaa laivaani.
Menneisyys hukkuu,
meren mielettömyyteen.
Kaiken surun keskellä
kadotin kuvajaisesi,
muutuit ilmaksi tuulen helmaan.

Nousen,
tiedän olevani matkustaja.
Jossain on määränpääni.
Mittaamattomassa paikassa.

Klovni käveli satamalaiturilla ohitseni
Heilutti suurta kättään
tuulisille linnuille taivaalla.
Joka kumpusi takaisin horisontin imuun.






Matka alkaa, kylmyys, odotus, päämäärä ja sinne meneminen.

Klovnin perhe

kokoontuu,

sirkus on lomalla

 

Sisaret omanlaatuiset,

kauniit ja säröiset

istuvat siemailemassa shampanjaa

tuijottaen toisiaan

sumein silmin.

Kukaan ei luota.

 

Sokeina

toistensa katseista

ajatuksista.

Huoneessa häilyy suru

sakeana seinissä.

Kimpoaa odotus

olemattomiin aatoksiin.

Isiensä tyttäret

ja äitinsä lapset.

Nousevat portaita,

lauta alla vaikeroi tuskaa.

Sisko takertuu

helmaan liehuvaan

Sisin huutaa Irti minusta,

emme ole olemassa.

Takertuneena turhaan

eilisen menetettyyn lapsuuteen.

Muistoihin,

tapahtumiin,

joista on aika kasvaa pois.

 

Sisaret nousevat tasanteelle.

Pimeys nielaisee heidät kitaansa.

Ympäröivä kalpeus

salpaa hengityksen.

He yrittävät laskeutua

polvilleen puiselle patjalle.

Kunnes ovat valmiita

katsomaan toisiaan silmiin.

Tuntemaan toisensa.

Ilman pahoja aikeita.

Olla olemassa

oikeassa olemuksessa.

 

 

 

KLOVNI MENEE

TAKAISIN SIRKUKSEEN

 

Laitoin maskin että

ette tunnista minun sisintäni.

Olemme tässä nyt ja paljaana.

Kaikille, jotka näkevät meidän sisäämme,

ja tunnistavat epätoivon,

joka palaa iloisella liekillä.

Polttaa kielenkannat,

mykkä suu haukkoo omaa sanaa.

Pelastuit, koska kuolit pois.

Etkä edes sanonut sanaa

enään koskaan minulle.

Selitykset jäivät ilmaan roikkumaan,

odottamaan että olisit

voinut kertoa edes totuuden.

Voimani ovat uupuneet

kaiken imiessä minusta elinvoiman.

Kuin tyhjentyvä ilmapallo.

Jäljelle jää kuiva nahkea varjo.

Sitten heittäen minut ulos

sen jälkeen kuin käytetyn koiran,

joka jää ulisemaan kuin hylätty rakki.

En kelpaa, kenellekään.

Olen Klovni, se ryhditön hauska,

joka saa muut nauramaan vain säälistä.

 

Maskini valuu kyyneltenvirtana

alas asfaltille,

luoden siihen värikkäitä puroja,

jotka sotkeutuvat toisiinsa kuin valheet.

Jättäen musta värin ja tyhjyyden.

Mahdottomasti mustaa mieltä,

joka hukuttaa minut epätoivonliemeen.

Enkä usko että kukaan

voisi minua enää koskaan auttaa.

Ei ole olemassa sinua,

minua, meitä,

yhdistävät tekijät ovat tuhoutuneet.

Jo ennen kun syntyivät.

Sieluni vuotaa verta,

ja silmäni valuvat surusta uponneina

kaulakuoppaa pitkin mätänevään maahan.

Olen yrittänyt pelastautua,

mutta vain yksin.

Koska asun sirkuksessa,

ja siellä on vain elämiä,

jotka kaikki käyttäytyvät omituisesti

sekä itsekkäästi.

 

Laitan itseni suuren teltan alle nukkumaan.

Katossa on reikä.

Seuraan tähtiä

ja haluaisin kurkottaa yhtä niistä.

Lentää siniseen kosmiseen sumuun

luoksesi ja unohtua sinne.

Saanko tulla?

Sirkus

on

täällä

 

Maailma

laidalla on

surkuhupaisa

sirkus.

Siellä esiintyy

joukko joutilaita.

 

Klovni astuu

estradille

kasvot kimaltaen

kyynelpölyä.

Sen esitys ontuu

yksinäisyyttä.

 

Katsomo on vaiti,

odottaa taitavaa

tulkitsijaa.

Tänään se pettyy,

ja poistuu

huomisen varjoihin.

 

Klovni katsoo

pimeitä penkkirivejä

ja uskoo

olevansa yksin.

Mutta sen

kanssa murehtii

joukko kasvottomia

tarinoita.

 

Sirkuksen ympärillä

on aita ja siinä portti,

joka on lukossa.

 

Avain on suurella

tirehtöörillä,

joka jakaa kaaosta kuulijoilleen.

Sillä on valta pitää

portti kiinni ainiaan.

 

Klovni haaveilee

huomisesta portin

toisella puolella.

Se miettii mihin menisi?

Jakamaan hauskaa ryhtiään,

ja naurattamaan surusilmiä.

 

 

 

 

Unelma

 

Klovni toteutti unelmaansa

ja joi haalean veden emalisesta kupista,

jonka löysi kaiken kaaoksen keskeltä,

piilotetuista tavaroista,

sekasorron sisältä. 

Outo unelma.

Tavarat jotka se oli yrittänyt

pakata omantuntonsa alle.

Kuka maistaa tätä,

kuka antaa klovnille

kirkkaan liemen juotavaksi,

että hän täyttyy onnella

nähdäkseen minne hän kuuluu.

 

Klovni käpertyi nurkkaansa,

jossa se oli ollut jo tovin,

ja tottunut nurkan

jokaiseen muotoon.

Se oli kuin vaate, iho,

tunne kodista.

Mutta samalla

sillä ei ollut aavistustakaan

missä se oli.

 

Se ei tuntenut ihmisiä,

toisia hauskoja,

uusia kasvoja,

ilmeettömiä hahmoja

jotka puhuivat sille,

kulkivat sen ohi.

Toiset jopa koskettivat

sen valkoista lasista pintaa,

ja halusivat sen reagoivan.

Kosketuksesta kuului

vain heikko kaiku, 

ja kosketuksen jättämä huurre

joka katosi pian.

 

Klovni halusi paeta,

jonnekin missä olisi vain tyhjää,

happea ja meren hurja imu.

Johonkin mielettömyyteen,

missä se vihdoin taas voisi

katsoa horisonttiin

ja heiluttaa suurta

valkohansikkaista kättään linnuille,

jotka upposivat sen taakse varjoina,

varmoina ja mustina.

Syntyäkseen taas huomenna uudelleen.

 

AJANMATKA

 

Kultasilmäinen klovni

Kohottaa katseensa aurinkoon.

Kasvattaa selkäänsä siivet

Ja lentää säteeseen.

Tulee ulos kuusta.

Laskeutuu siniselle niitylle selälleen.

Katse kohotettuna ylhäisyyksiin.

Haluaa leikkiä tulikärpästen kera.

Lapsuuden sirkuksen Olemisen pakko.

 

Oletko ollut olemassa, oikeasti?

Kannatko illalla peilikuvasi loputtomiin uniisi.

Karheat kädet toisiinsa kietoutuneina,

ihopoimujen hankautumat hiertävät.

Ketään et kosketa.

Olet oman ihosi vanki.

Omien silmiesi suppeassa näkökentässä

kiertävä yksinäinen vaellus.

Kuuraamattomat lattiat,

joista ajatukset kimpoavat pois.

Kaatuneet roskat jättävät

löyhkän sakeaan ilmaan.

Seinustoilla seisoo sekaiset tunteet,

juuttuneet tahmeaan sotkuun,

valottomaan nurkkaan.

Kaikki tiivistyy pesemättömistä lattioista,

liekehtivään sydämeen.

TYHJÄ

 

Harmaata tuhkaa

Leijailee ikkunan pintaan

Tarrautuen kiinni

Kosteaan kiiltoon

Peittäen näkökentän

Toiselle puolelle

Missä toivo asuu

Pienessä tilassa

Täynnä sanomattomia

lupauksia

 

Tuhkapeitteen välistä

pilkistää valonkajo

Hetken se tuo toivon

tuolta takaa lasiesteen

Kunnes hukkuu

huoneen vaativiin varjoihin

 

Joku siellä nurkassa imaisee

valon väreen kitaansa

Nielaisee, maiskuttelee

Herkutellen sen

tuomalla pimeydellä

 

Ajatus on tyhjä

ja sitten se on poissa

Syntymättömiä sanoja

tapailee huulilla

kadoten hämärän hetkeen

 

Pimeät nurkat

kuiskivat keskenään

Salaisuuksia eilisestä

odottaen tilaisuutta

huutaa huomisen kaiku

Lattialla lojuvat tyhjät kuoret

kuin käyttämättömät vaatteet

Niissä asuu muistoja

jostain lausumattomista

Odotus...

Tästä hetkestä

tarpeeton kaipuu tulevaisuuteen

 

Hiljaisuus henkäilee

Hyväilee huoneen pintoja

Kuka siellä kuluttaa mieltä

 

PURPPURA turkkinen KLOVNI

 

Purppuraa turkissa kyyneleitä iholla.

Laskeutuu maahan tuijottaa ylöspäin.

Varovaisuus liikkeissä

hiljaisuus kaiussa sydämen.

Mitättömyys kiiltää katseessa

avaraan unohdukseen.

Liikaa koettu yhdellä mielellä

tähän hetkeen.

Turtumus tullut aikaisemmin

kuin ilmaa halkova tuska.

Mielettömyys mihin paeta

toinen jolla on ymmärrys.

Ei kevyttä ei liukasta vaan

turhaa laahaavaa ikuisuutta.

Ei pysähdy paikalleen

etenee omalla tahollaan.

 

 

 

Klovni jolla ei koskaan

ollut punaisia kenkiä

 

Jalat tanssii tuokion

Tauoton hetki

Meilikuvitus luo liikkeen

Kuvitelma kaaret tanssin henkeen

Paljaat jalat kaipaavat suojaa

Lämmötön pohja alustana

Jäädyttää liikkeen sulokkuuden

Väsymys Unelman jatke

Jalat joissa kiiltää punainen kulta