Klovnin matka

Rakkaudesta mereen ja sen parantavaan voimaan

Tarina tavallisesta tytöstä. Josta kasvoi luova nainen, mutta on ollut aina vähän säröillä.

Vastaisku masennukselle, kun sisällämme on käsittämätöntä voimaa. Pitäkää siitä kiinni ja säilökää se mielenne sopukoihin.

 

Klovni sanoo kun on hyvä päivä:

Kaikkialla on niin kaunista,

että emme voi olla surullisia.

Voimme nähdä maailman edes yhden päivän huurteisten lasien läpi. Pehmeänä ja vastaanottavana.

Lupaamme, että huomenna voimme murehtia.

Tänään olemme kuin viimeistä päivää.

Rakastamme tuulen kosketusta ihollamme.

Värien hivelevää kauneutta silmiemme edessä.

Auringon lämmön tunnetta kasvojemme uurteissa.

Tuoksuja jotka poukkoilevat ilmassa saavuttaen aistimme.

Tämä parantaa, edes yhden kauniin hetken.

Oman hetken.

Meidän hetken, ansaitun hetken.

YLÄPALKISTA VOIT SELATA MUITA SIVUJA:

KOSKA MATKA JATKUU....

PS: KUVAT OVAT OMIA OTOKSIA ja
MUSIIKKI SELLAISTA JOKA SOPII TUNNELMAAN.





Klovnin

matka alkaa

 

Kauan olen tätä suunnittelut ja miettinyt, sekä kerännyt rohkeutta.

Kun on kysymyksessä niinkin yksityinen asia kuin masennus, joka on ollut kanssani jo vuosia.

Puran usein sen paperille kun saan voimia kirjoittaa, ja ennen kaikkea saan sitä tärkeintä, elikkä inspiraatiota.

Tämä masennus kehittyi pikkuhiljaa sirkukseksi, ja minä henkilöidyn klovniksi. Niin sen koen.

Niissä kulminoituu kummasti jotain alkukantaisen yksinäistä ja melankolista romantiikkaa.

 

 

 

OSASTO 4B HUONE 1

 

"Se päivä kun Klovni menetti

sen rakkaimman,

joka oli pitänyt hänet pois sirkuksesta."

 

Valkoinen kaiku asuu täällä.

Kaipaus huokuu seinissä.

Tuska huutaa suljetussa tilassa.

Näivettynyt iho kuihtuu.

Kuolema lähellä jokaisessa poimussa.

Henkäykset halkovat tyhjää ilmaa.

Äänettömyys muuttuu valtavaksi aariaksi.

Odottavien olohuoneessa.

Kohtaavat toisensa,

leijuvat pois yhdessä.

Jäljelle jäänyt kutsumaton vieras,

kaipaus.

Kasvot ilmeettömät,

ja sydän täynnä muistojen kultaa.

Sanat ovat jääneet menneisyyteen

niitä ei enää ole.

Lämmin otteesi minusta,

kunnes menet pois.

Riittää kertomaan tuhat sanatonta tarinaa.

Muistot ovat minussa.

Pitävät koossa.

Pitävät päivieni loppuun asti.

-Rakas mummi​-

Miss you!

 

 

 




KLOVNI

Valkoisessa huoneessa
asuu alaston klovni.
Ryhditön hauska.
Kylmät kaakelit heijastavat
kasvoille ilmeen.
Kaiku vastaa
kysymykseen onnesta.

Turhamaisuus
riisui siltä aatteet.
Vei mennessään tulevaisuuteen,
joka odottaa huomenna eteisessä.
Ulkopuolella valkoista tilaa.

Emaloitu pinta iholla,
ihon alla.
Sileä syrjä astiassa.
Painuu muistona mieleen.
Turhina tuntemuksina.
Tahattomia lupauksia,
kimpoaa jätteenä tunkiolle.


Katson ja korjaan itseni talteen. 
Nousen tuulilaivaan.
Kaakoistuuli johdattaa laivaani.
Menneisyys hukkuu,
meren mielettömyyteen.
Kaiken surun keskellä
kadotin kuvajaisesi.
Muutuit ilmaksi tuulen helmaan.

Nousen,
tiedän olevani matkustaja.
Jossain on määränpääni.
Tuntemattomassa paikassa.

Klovni käveli satamalaiturilla ohitseni. 
Heilutti suurta kättään
tuulisille linnuille taivaan laidalla.
Joka kumpusi takaisin horisontin imuun.






Matka alkaa, kylmyys, odotus, päämäärä ja sinne meneminen.

Klovnin perhe

kokoontuu,

sirkus on lomalla.

 

Sisaret omanlaatuiset,

kauniit ja säröiset.

Istuvat siemailemassa shampanjaa,

tuijottaen toisiaan

sumein silmin.

Kukaan ei luota.

 

Sokeina

toistensa katseista,

ajatuksista.

Huoneessa häilyy suru,

sakeana seinissä.

Kimpoaa odotus

olemattomiin aatoksiin.

Isiensä tyttäret,

ja äitinsä lapset.

Nousevat portaita,

lauta alla vaikeroi tuskaa.

Sisko takertuu

helmaan liehuvaan.

Sisin huutaa, irti minusta

emme ole olemassa.

Takertuneena turhaan

eilisen menetettyyn lapsuuteen.

Muistoihin,

tapahtumiin,

on aika kasvaa pois.

 

Sisaret nousevat tasanteelle.

Pimeys nielaisee heidät kitaansa.

Ympäröivä kalpeus

salpaa hengityksen.

He yrittävät laskeutua

polvilleen puiselle patjalle.

Kunnes ovat valmiita

katsomaan toisiaan silmiin.

Tuntemaan toisensa.

Ilman pahoja aikeita.

Olla olemassa,

oikeassa olemuksessa.

 

 

 

KLOVNI MENEE

TAKAISIN SIRKUKSEEN

 

Laitoin maskin,

ette tunnista minun sisintäni.

Olemme tässä paljaana.

Kaikille, jotka näkevät meidän sisäämme.

Tunnistavat epätoivon,

joka palaa iloisella liekillä.

Polttaa kielenkannat.

Mykkä suu haukkoo omaa sanaa.

Pelastuit, koska kuolit pois.

Etkä sanonut sanaa,

enää koskaan.

Selitykset jäivät roikkumaan ilmaan.

Odottamaan, laskeutumaan.

Voimani ovat uupuneet.

Kuin tyhjentyvä ilmapallo.

Jäljelle jää vain kuiva nahkea kuori.

 

Olen Klovni, se ryhditön hauska,

saan muut nauramaan.

Maskini valuu kyynelvirtana asfaltille.

Luoden siihen värikkäitä puroja,

jotka sotkeutuvat toisiinsa.

Syntyy musta väri, ja tyhjyys.

Se hukuttautuu asfaltin uurteisiin.

Asun sirkuksessa, siellä on vain elämiä-

Kaikki eläimet käyttäytyvät omituisesti, ja itsekkäästi.

Laitan itseni suuren telttakankaan alle nukkumaan.

Katossa on reikä.

Seuraan tähtiä.

Haluaisin kurkottaa yhtä niistä.

Lentää siniseen kosmiseen sumuun luoksesi.

Unohtua sinne.

Saanko tulla?

Sirkus on täällä

Maailman laidalla on surkuhupaisa sirkus.

Siellä esiintyy joukko joutilaita.

Klovni astuu estradille kasvot kimaltaen kyynelpölyä.

Sen esitys ontuu yksinäisyyttä. Katsomo on vaiti, odottaa taitavaa tulkitsijaa.

Tänään se pettyy, ja poistuu huomisen varjoihin.

Klovni katsoo pimeitä penkkirivejä, ja uskoo olevansa yksin.

Mutta sen kanssa murehtii joukko kasvottomia tarinoita.

Sirkuksen ympärillä on aita, ja siinä portti joka on lukossa.

Avain on suurella tirehtöörillä, joka jakaa kaaosta kuulijoilleen.

Sillä on valta pitää portti kiinni ainiaan.

Klovni haaveilee huomisesta portin toisella puolella.

Se miettii mihin menisin?

Jakamaan hauskaa ryhtiään, ja naurattamaan surusilmiä.

Unelma

Klovni toteutti unelmaansa, joi haalean veden emalisesta kupista. Jonka löysi kaiken kaaoksen keskeltä.

Piilotetuista tavaroista.

Sekasorron sisältä.

Outo unelma.

Tavarat jotka se oli yrittänyt pakata omantuntonsa alle.

Kuka maistaa tätä, kuka antaa klovnille samean liemen juotavaksi?

Että hän täyttyy onnella nähdäkseen minne kuuluu.

Klovni käpertyi nurkkaan.

Tottui nurkan jokaiseen muotoon. Sillä ei ollut aavistustakaan missä oli.

Ei tuntenut ihmisiä.

Toisia hauskoja, uusia kasvoja.

Ilmeettömiä hahmoja, jotka puhuivat, kulkivat ohi.

Toiset jopa koskettivat sen valkoista lasista pintaa, halusivat sen reagoivan.

Kosketuksesta kuului vain heikko kaiku,sekä kosketuksen jättämä huurre.

Joka katosi tuulen mukana.

Klovni halusi paeta.

Missä olisi vain tyhjää, happea, ja meren hurja imu.

Johonkin äärettömyyteen.

Missä vihdoin voisi katsoa horisonttiin, heiluttaa suurta valkoista kättään linnuille.

Jotka upposivat rannan taakse, varmoina, mustina varjoina.

Syntyäkseen taas huomenna uudelleen. 

AJANMATKA

 

Kultasilmäinen klovni

kohottaa katseensa aurinkoon.

Kasvattaa selkäänsä siivet.

Lentää säteeseen.

Tulee ulos kuusta.

Laskeutuu siniselle niitylle selälleen.

Katse kohotettuna ylhäisyyksiin.

Halu leikkiä tulikärpästen kera.

Lapsuuden sirkuksen olemisen pakko.

Oletko ollut olemassa, oikeasti? Kannatko illalla peilikuvasi loputtomiin uniisi.

Karheat kädet toisiinsa kietoutuneina, ihopoimujen hankautumat hiertävät.

Ketään et kosketa.

Olet oman ihosi vanki.

Omien silmiesi suppeassa näkökentässä kiertävä yksinäinen vaellus.

Kuuraamattomat lattiat, joista ajatukset kimpoavat pois.

Kaatuneet roskat jättävät löyhkän sakeaan ilmaan.

Seinustoilla seisoo sekaiset tunteet, juuttuneet tahmeaan sotkuun, valottomaan nurkkaan.

Kaikki tiivistyy pesemättömistä lattioista, liekehtivään sydämeen.

TYHJÄ

Harmaata tuhkaa leijailee ikkunan pintaan.

Tarrautuen kiinni kosteaan kiiltoon.

Peittäen näkökentän toiselle puolelle. Missä toivo asuu.

Pienessä tilassa.

Täynnä sanomattomia värähdyksiä.

Tuhkapeitteen välistä pilkistää valonkajo.

Hetken se tuo toivoa takaa lasiesteen.

Kunnes hukkuu huoneen vaativiin varjoihin.

Joku siellä nurkassa imaisee valon väreen kitaansa.

Nielaisee, maiskuttelee.

Herkutellen sen tuomalla pimeydellä. Ajatus on tyhjä, sitten se on poissa. Syntymättömiä sanoja tapailee huulilla kadoten hämärän hetkeen. Pimeät nurkat kuiskivat keskenään. Salaisuuksia eilisestä.

Odottaen tilaisuutta huutaa huomisen kaiku.

Lattialla lojuvat tyhjät kuoret kuin käyttämättömät vaatteet.

Niissä asuu muistoja lausumattomista unelmista.

Odotus...

Tästä hetkestä tarpeeton kaipuu tulevaisuuteen.

Hiljaisuus henkäilee.

Hyväilee huoneen pintoja.

Kuka siellä kuluttaa mieltä?   

PURPPURA turkkinen KLOVNI

Purppuraa turkissa, kyyneleitä iholla. Laskeutuu maahan, tuijottaa ylöspäin.

Varovaisuus liikkeissä, hiljaisuus kaiussa sydämen.

Mitättömyys kiiltää katseessa avaraan unohdukseen.

Liikaa koettu yhdellä mielellä tähän hetkeen.

Turtumus tullut aikaisemmin kuin ilmaa halkova tuska.

Mielettömyys mihin paeta.

Toinen jolla on ymmärrys.

Ei keveyttä, ei liukasta, vaan turhaa laahaavaa ikuisuutta.

Ei pysähdy paikalleen, etenee omalla tahollaan.

 

Klovni jolla ei koskaan ollut punaisia kenkiä

Jalat tanssii tuokion. Tauoton hetki. Mielikuvitus luo liikkeen kuvitelman. Kaaret tanssin hengen.

Paljaat jalat kaipaavat suojaa. Lämmötön pohja alustana, jäädyttää liikkeen sulokkuuden.

Väsymys, unelman jatke.

Jalat joissa kiiltää punainen kulta.

YLÄPALKISTA VOIT SELATA MUITA SIVUJA:

KOSKA MATKA JATKUU....