Klovnin matka

Mannerlaatat kohtaavat.

Sota on syttynyt, kukaan ei voittaa. Olen asukas tällä saarella.

Koitan pystyttää leirin

iltanuotion viereen,

saada rauhan aikaan.

Tanssinko?

Tuli syö meitä, halumme valuu hiekkaan.

Peittyy sinne,

unohtaa että olemme olemassa.

Miksi? Miksi emme elä?

Miksi emme vain mene?

Miksi olemme pysähtyneet huokauksen taukoon,

joka loppuu kun hengitys katkeaa.

Eikä meitä enää ole.

Realismi on meitä vastaan, vain tunne taistelee.

Placas continentais se encontram. Nasce a guerra, ninguém vence.

Eu sou um residente desta ilha.

Eu te chamo para montar um acampamento ao lado de um pesadelo, consigo um pouco de paz.

Eu danço?

O fogo nos alimenta, nosso desejo de fluir para a areia.

Lá, esqueça que nós existimos.

Porquê? Porquê não vivemos?

Porquê nós simplesmente não vamos?

Porquê paramos no suspiro que termina quando a respiração falha?

E nós não estamos mais lá.

O realismo está contra nós, apenas a sensação de lutar.

Taistele kanssani, taistele tuolla,

olen siellä.

Suruni on täällä,

mutta se on myös siellä.

Ei sillä ole paikkaa,

kuin ei ole meilläkään.

Tartu käteeni, ja vain ole, anna sen tuntua kosketuksena, joka jää siihen. Ymmärrä, kuule.

Katson ja näen varjomme kulkee samaa polkua,

joka johtaa sinne, ja sitten tänne,

sinne missä on ymmärrys,

tänne missä on tunne.

Luta comigo, lutar por lá, eu estou lá. Minha dor está aqui, mas também está lá.

Não há lugar para isso, nem está lá. Pegue minha mão e apenas pegue, deixe-a parecer um toque que permanece nela.

Entendo, ouço, e vejo nossas sombras passarem pelo mesmo caminho que o leva a ele, e aqui, onde há entendimento, onde está o sentimento.