Klovnin matka

Klovnin matka

Siirrän yhden kiven, sitten vuoren, sitten itseni.

Olenko siellä missä onni kasvaa?

Lupaukset, hellät huomiset, pehmeät katseet, hetket ilman ajatuksia.

Viimeinen on ensin, ja ensimmäinen on toisena.

Kuinka ylpeyden korvaa nöyrän kummarrus?

Kuinka kukaan ei ole varjo kennellekkään?

Loistaisimme vain omaa kirkauttamme...

 

 

Jätin hippuja jokaisen penkkirivin väliin.

Jäin katsomon taakse odottamaan, että joku hohkaisi hippuni valossa.

Lentäisi pois vapaana valonkajon saattelemana, avaisi portit.

Puhuisi pois pahan, viettelisi vieraan, ja rakastuisi riemuun.

 

 

Klowni tanssii, tuntee sykkeen.

Kaikki kaatuu, tuska huuhtoutuu,

mieli on kirkas. 

Olen voittanut sinut, olen vapaa.

En kuulu enää eläimien laumaan, liitävien leijonien luo.

 

Elottomien elefanttien karsinaan.

Tirehtöörin tiukkaan otteeseen.

Tanssi vie, vapauttaa, antaa avaimen.

 

Olen jo menossa.

Kohta olen siellä.

Olen pahoillani kaikille aiheuttamastani vauhti vammoista, pimeyden pelosta, petoksen polttamista, tuhon tuskasta.

Tie on mutkikas, kaareva, kurvinen, kivinen.

Se suoristuu, taittuu tukevaksi, tunnen sen turvallisen tavan. 

Olen siellä kohta...

Lift me up!

Nosta minut ylös.

Nousen,

tunnen kuinka kaikki katoaa altani.

Siellä jossa olin, en ollut.

Sitä jota koskin, ei ollut.

Sitä toivomusta jota toivoin,

ei toteutunut,

vain runko johon halusin kasvattaa versoni.

Ääriviivat katovat,

kaikki kuuluu usvaisena kaikuna tässä jossain pehmeässä.

Olenko olemassa vain tämän hetken, ja sitten katoan?

Tulenko takaisin, vai hukkaanunko ?

Ei ole tietoisuutta, ei ole faktaa...

Mutta välitänkö?

 

Elän utopiassa joka muuttuu painajaiseksi

Keskellä haamuja, istun yksin kosken heidän viileää pintaa

Pelko on kadonnut koska en enää tiedä mitä se on

Olen turtunut olen kaukana itsestäni

En tiedä enää minne kuulun

En usko kehenkään en luota

Toive: löydä minut

 

 

Huomisen kajo on silmilläni.

Uskon siihen aina ennen ensi viikkoa

Viikot katoavat askeleiden sekaan

Jossain oli alku mutta missä on loppu?

Kaiku vaan huutaa, muisti vain pätkii, ajatukset vain laulaa samaa, monta säettä kerrallaan, jota en voi vastaanottaa

Tässä tämä, hetki, huominen, ensi viikko kadonnut.

Tarve kasvaa, tulla jonnekkin ja heittäytyä

Luulen että en osaa enää palata siihen pisteeseen