Klovnin matka

Klovnin matka

Toistamme toisiamme, toivomuksiamme,

tunteitamme, tottumuksia.

Mutta tavataan siinä pisteessä,

että emme voi toteuttaa yhtäkään toivomusta toiveistamme, tunteistamme, tottumuksistamme.

Olemme toivottomia.

Tuulia toistemme poskilla,

hyväillen poistumme.

Vain muisto jää. 

Siihen mihin koskit kuukausi sitten.

Tahdoinko luovuttaa?

Kuulen jonkun kuiskaavan korvaani: olenko täällä?

Tuulen täälä puolen,

lumen peittämällä kentällä kaikkien toivottomien eläimien kanssa.

Oletko täällä? Tahdotko pois?

Tahdonko jättää nämä kärsineet? Tahdonko käntää katseeni niille?

Olen kansanne, olen täällä loppuun asti, olen tässä.

Hoitamassa huomisen tuskaa,

päivien paleltuneita raajoja.

Klowni

Joka halusi mielyttää kaikkia.

Maailman tähän hetkeen,

sitten menetys.

Katson kloWnia, kehityn, käsitän, sirkus, koti minä elämä.

Korvaako kukaan tätä?

En tahdo poistua, jään tänne.

Tänne jossa voin olla oma itseni.

Jossa voin nähdä värit miljoonina hiukkasina,

sanat tuhansina salamoina.

Hetket pysähtyneinä sekuntteina

..siinä

 

Tahtomattaan hän oli aina paikassa jossa vallitsi kylmyys.

Etsimättä hän saapui sinne missä oli tyhjyys.

Kutsumatta hän sai vieraan joka oli poissa.

Kenenkään näkemättä hän tuijotti haamuja.

Huurre lasipinnoilla,

tyhjyys omassa olosssa,

kylmyys kehossa,

ja haamut menneisyyden vilkailla poluilla.

 

Ole vankina omassa klovnin kehossa.

Joka on rakennettu toisen ihmisen kehoon.

Toisen vaatimuksiin, elämäntyyliin.

En voi elää samassa sirkuksessa jossa ei ole musiikkia,

ihmisiä nauramassa,

kokettamassa toisiaan.

Josta puuttuu ilo.

Haluan elää sirkuksessa,

rakennamme estraadin tuhansista hiekanjyvistä.

Jotka nousevat korkeuksiin, kun astumme esiin ja kumarramme.

Juoksemme, loistamme, haluamme tulla teille tutuiksi.

Ilomme täyttää onnella, joka saattelee teidät kotiin.

Kumarramme, ja varjomme häviävät telttakankaan helmaan.

Huomisen odotuksiin, unelmiin.

Te olette tehneet meistä onnellisia, olette tehneet meidät oikeiksi ja eläviksi.

Te loitte meidät.

 

 

Kuulin kuinka astuit eteiseen

ja pyyhit jalkasi .

Tomu laskeutui kuin unelma lattialle, kirjoitin siihen nimesi.

En uskonut että olisimme koskaan tavoittaneet toisiamme.

Vääriä viestejä, merkkejä, sanoja ilman yhteistä kieltä.

Ostin kerran sanakirjan jolla yritin tulkita sinua,

mutta poltit sen palavilla puheillasi. Odotin että ostaisit myös, yrittäisit. Näin ei käynyt.

Uskon näin jälkeenpäin,

että rakkautta ei voi pakottaa

jos sitä ei ole.

Rakkautta ei tuntea,

jos sitä ei ole koskaan oppinut tuntemaan.

Kauneutta ei voi nähdä,

jos on sille sokea.

 

Klovni halusi halata kaikkia.

Antaa lentosuukkoja jokaiselle.

Olla paikalla, ja tuntea elämän kuuman poltteen maskillaan.

Klovni katsoi niitä jotka katsoivat. Ojensi kätensä niille jotka tulivat vastaan, kumarsi syvään ja poistui paikalta.

Olen tässä teille, leikkimielisille, humoristeille, tosikoille, kaikenkarvaisille kuulijoille.

Kukkiiko teidän naurunkukka tänään, vai itketäänkö yhdessä.

Klovnin ongelma oli se,

kukaan ei ymmärtänyt häntä, hänen sanomaansa.

Liian itsekästä, tuimaa, tutkivaa ja voimakasta.

Klovni oli vanki.

Omassa mielessään, sisällä itsessään, ja kaukana toisista.