Klovnin matka

Kuulas, kaunis hetki.

Kuin äänetön lumo, satumaan retki.

Hiljaisuus ja kaiku.

Hämärän tulo, onnellinen haiku.

Siihen tahtoo jäädä.

Tuntea sisällään sen huurteisen vallan.

Vaeltää läpi kristallin kirkkaan äänettömän hallan.

Mielenrauhaa, mielessä pauhaa. Rakasta nyt ja tässä, älä pety elämässä.

 

 

 

Salamanteri Santtu istui kuusen havuston alla.

Mietti missä on rakas Salamanteri Salla?

Kaipuu täyttää pienen Salamanterin sydämen, ottaa vallan.

Mieli on täynnä kuvista kauniin Sallan.

Rakkaus on yllättänyt Santun mielen.

Sieltä kuuluu monta tarinaa, sanoja niiden tuhannen kielen.

 

 

Klovni ja Santtu, pari niin huoleton, kuitenkin kranttu.

Uhmaavat mielen suuria saloja.

Tahtovat lohkoa elämän nautinollisia paloja.

Jakaa onnea oikeaa, makeaa ja soikeaa.

Pois mielen kurjuus, kaikki typerä ankeus ja hurjuus.

Ystävät käyvät yhdessä taistoon vaikeaan ja suureen.

Jättäen huolensa valtavan elämänpuun juureen.

Te teitte minut

Siinä seison, kohdassa joka valuu minuun.

Hyökkää päälle, armahtaa harvoin. Tuokio rauhallista unelmaa. Huomenna en muista mikä oli unelma.

Tein tähän päivään tien.

Katsoin karttaa sisälläni.

Olin eksynyt, olin hukassa.

Olenko se minä?

Tunnen vielä tuulen, sen myös kuulen.

Tunnen soran ropinan, kaukaisen kopinan.

Näen valon, säteen, kun se osuu käteen.

Näen itseni kuvan, mutta vai silloin kun sinä annat luvan.

En mahdu muottiin tähän.

Yli jää vain vähän.

Valuu hikenä alas, katson peiliin olen valas.

Minä olen varjo, eilisen tuskan.

Mutta rakastan silti värejä ruskan. Onko se jäljellä tässä? Päättymättömässä elämässä.

Rikki, rutussa, kallellaan.

Kyyneleet kuivuneet, iho hankautunut pois.

Kädet tunnottomat.

Varjo kadonnut.

Tuolla joku huitoo, heittelehtii, vie hapen.

Tänään nousen, laitan jalat siihen. Astun, kuljen, raahaudun.

Kosketan, tunnen, vierin.

Olen perillä, ollut jo 100 vuotta. Pysäyttäkää minut tahdon vajota vanhuuteen.

Ikuisuus on ohi...