Klovnin matka

Rakkaus on kipeä.

Haiseva, tympeä kuin lipeä.

Rakkaus on kuollut. Olen sille haarniskan vuollut.

Vaihdoin sen suruun. Jokaiseen ilottomaan muruun.

Kosketin surun pintaa. Kysyin onko sillä hintaa?

Paljon se veis pois? Jos ois sillä valtaa,

kaikki rakkaus kavaltaa.

Tuntea kyynel iholla jokainen iloton sana sivulla viholla.

Siihen vastas suru. Hei muru!

Olen sun ikioma. Ei ole mulla hintaa, mutta voit koskettaa ilotonta pintaa, kyynel vierähtää kohti rintaa…

Kunnes tulee ilo jalo, tunteiden kyltymätön palo. Olet siinä, ja sinussa on valo.

Se olin surun kieltä, jossa oli lupaus onnellisen mieltä.

Tässä hämärässä. Huokaan ja huojun, pimeydestä juovun.

Harmaa äärettömyys, synkkä mitättömyys.

Siihen jään. Löydän huomenna määränpään.

Tässä tänään vaan. Suljen sanojen haan.

Hiljaa on hyvä olla. Tässä tällä tuokiolla.

Valossa oman hurmion, näin vältän odottavan turmion.

Virheet, erheet. Huomiset ja meidän perheet.

Tunne, piikki lihassa. Kasvavassa vihassa.

Voinko jo olla? Vaikka tunkiolla.

Olla rauhassa, ilman että roikutte aina kauhassa.

Elämän liemi musta. En halua kuulla susta.

Jokainen luo oman polun. Elää jokaisen solun.

Keihäs lentää paremmin, jos puu on leppä. Olet oman onnesi seppä.

Henkilökohtainen. Oman näköinen, oikean kokoinen.

Olenko muotti lihassa?

Vai koiran raato pihassa?

Pimeä piha, sisällä suunnaton viha. Valo katosi horisonttiin, naapurin pihan tonttiin.

Kajastus tuolla. Olenko totaalisesti suolla?

Vie minut kalliolle, kukkulalle kosteikon mukkulalle.

Siihen jään. Valon tullen herään. Kamppeeni kerään.

Taivallan takaisin pihan syliin. Niihin omiin kyliin.

Olen kaksi puolinen. Tiedän vaan että edessä on huominen.

En osaa odottaa oikeaa. Elämän kuvio on vain soikeaa.

Tahdon olla pallo. Turhan herkkä kallo.

Paljon se kestää. Mutta ei anna sisun tulla ja estää.

Paljon on takana. Edessä vain plankko lakana.

Mielikuvitus oi suuri. Sinua tarvitsen juuri.

Maalaa minun lakana. Anna sen olla mielikuvitukseni hakana.