Klovnin matka

Minne vie klovnin tie..... ?

Klovnin matka

Minne vie klovnin tie..... ?

Onko hirviöitä? Onko niitä?

 

1. Minä näen niitä unissa. Joskus ne tulevat myös kun olen hereillä. Mummi sanoi minulle, piirrä ne todeksi. Niin ne katoavat taivaan tuuliin.

Katson taivaalle, siniseen jossa kelluu valkoisia poutapilviä. Mietin miten ne pääsevät noin ylös? Ne hirviöt. Osaavatko ne lentää? Onko niissä taikaa? Piirrän hirviön. Huolellisesti, yritän miettiä miltä se näytti unessa. Pyöreä, mutta ei aivan. Vähän karvoja, jotta sitä ei palele kun se pelottelee. Koska pelko tuntuu kylmältä kuin jää. Joskus kuvittelen että hengitys höyrystyy kylmästä, kuin oikein pelkää. Minun hirviö on valmis. Ei se oikeastaan näytä hirviöltä ollenkaan. Eikä pelottavalta. Se näyttää perunalta, jolla on karvoja. Se nauraa, ja sillä on pehmeä kuori. Eihän sitä voi pelätä. Nyt kun olen saanut sen valmiiksi, mietin että se on varmasti hyvin yksinäinen. Se haluaisi varmaankin kaverin. Koska yksinäisyys on kamalinta mitä voi tuntea. Tiedän sen, koska olen ollut yksin. Se tuntuu siltä kylmältä, kuin hirviöt, ja kaikki pelottava. Kuin sisällä olisi monta jääpuikkoa sulamassa.

Nyt asun mummilla, ja en ole enää yksinäinen. Olen oikeastaan kaksinainen, koska olen aina mummin kanssa. Ja se on hauskaa.

Mutta minun karvainen perunani tarvitsee kaverin. Mietin hetken, olisiko se kana? Ei, koska se nokkisi perunan täyteen reikiä, ja se ei olisi hyvä juttu. Voisiko se olla kani? No ei todellakaan, koska nälissään kani söisi perunan. Mutta ehkä hirvi? Voi voi mitä minä ajattelen? Sehän on ihan liian suuri, ja talloisi perunan jalkoihinsa. Sitten sen keksin. Se on siili. Koska siilihän on kuin karvaisen piikikäs peruna. Soikean pyöreä, ruskea, ja sillä on piikit karvoina. Näin he olisivat tasavertaisia keskenään.

Piirrän siilin, saman kokoisen kuin peruna. Siili tarvitsee nimen. Mietittyäni hetken, päätän että se on Myysi. Koska tiedän että Myysit ovat kilttejä. Mistäkö tiedän? No silloin kun minä olin yksinäinen, Myysit olivat kanssani. He kuiskivat korvaani, ja silittivät pehmeillä käsillään hiuksiani. He kertoivat minulle, että ovat aina luonani jos olen liian yksin. Niillä on myös salainen taito, ne osaavat sulattaa jääpuikkoja.

No niin, minun piirustukseni on valmis. Nyt minua ei enään pelota yhtään. Mummi oli oikeassa, piirtäminen auttoi. Mutta hän ei tiennyt, että ei se lentänytkään sinne taivaan tuuliin, vaan muuttui kiltiksi ja sai kaverin.

Minun karvainen peruna ja siilikaveri Myysi, olivat valmiina suuriin seikkailuihin.

Hetkinen voiko peruna olla ilman nimeä? No mietin sitä kuitenkin vielä. Koska mummi on aina sanonut, että ei saa tehdä liian nopeita päätöksiä. Koska sillä tavalla voi joutua katumaan asioita.

2. Minun mielestä peruna ansaitsee nimen Muussi. Koska sen pahuus on muuttunut pehmeäksi. Se ansaitsee pehmeän nimen. Ja tietenkin myös siksi, koska minä pidän niin paljon mummin tekemästä perunamuusista.

Nyt lähden mummin kanssa tekemään hommia. Niin hän aina sanoo minulle, kun mennään mummin töihin. Mummi siivoaa toisten ihmisten koteja. Olen kysynyt, miksi he eivät itse siivoa kotejaan? Mummi sanoo, että heillä ei ole aikaa. On outoa, että aikuiset ihmiset ovat niin kiireisiä, että eivät kerkeä siivoamaan omia jälkiään? Mutta mummi kerkee silti siivoamaan niin monen ihmisen jäljet. Järjetöntä kerrassaan.

On kaikenlaisia koteja. Mutta useimmiten ne kodit ovat isoja taloja, missä asuu vain yksi perhe. Heillä on niin hienoa, ja kovin paljon tavaroita. Mietin niissä kodeissa, kun vaellan huoneesta toiseen, että mihin nämä ihmiset oikein tätä tavaraa tarvitsevat? Kun heillä ei ole aikaa käyttää niitä. Niissä on myös tilavaa. Siellähän voi leikkiä vaikka hippaa, tai piilosilla oloa sisällä, niin ihan sisällä! Ja sitten niissä asuu kaiku. Se vastaa joskus kun huudan sitä. Mummi on sanonut minulle, että minun pitää olla niissä kodeissa nätisti. En saa koskea mihinkään ilman lupaa.

Usein niissä kodeissa on myös paljon leluja. Perheen lapsen leluja. Voi miten hienoja ja paljon. Niillä minun on lupa leikkiä. Mutta nätisti. Mummi on kysynyt minulle luvan. Ja se tuntuu mukavalta. Vatsanpohjassa tuntuu jännittävältä aina kun avaan uuden lastenhuoneen oven, mitä sieltä mahtaakaan löytyä? Sillä kun mummi tekee siivoustyötä, minä leikin. Koska mummi sanoo, että leikki on lapsen työtä.

Tänään olemme isossa puutalossa, jossa ei ole lastenhuonetta tai leluja. Talo haisee hieman oudolle, vanhalle ehkä? Siellä kuulemma asuu vain vanhoja ihmisiä. Ja mummi auttaa heitä siivoamaan, koska he eivät enää jaksa. Minun mielestä vain sankarit tekevät niin, palveluksia toisille, kun nämä eivät enää jaksa.

Kaivan piirustusvälineitä esiin. Voisin keksiä Muussille ja Myysille tarinan. Tarinassa ne haluaisivat mennä metsään seikkailemaan. Etsiä niitä muita Myysejä. Siili haluaisi tavata Myysikavereita. Muussi hieman epäröi, koska se ei ole ollut tekemisissä Myysien kanssa. Mitä jos ne ovat vihamielisiä, pelottavia? Eivät puhu samaa kieltä? Mutta siili saa Muussin houkuteltua kanssaan retkelle etsimään Myysejä. Hän kertoo, että on kuullut niiden olevan maailmankaikkeuden kilteimpiä. Ja ne eivät koskaan jätä sinua yksin tai pulaan. Voit aina luottaa niihin. Niillä on myös salataitoja, ne osaavat puhua kaikkien kieltä.

Sitten kesken kaiken tarinan mummi huutaa minut lounastauolle. Sitä en voi jättää väliin, sillä tänään syömme lihapiirakoita, ja juomme keltaista limpsaa. Se vasta on herkkua. Ja jälkiruuaksi on pullaa. Mummin kanssa on aina hyvää syötävää. Ja kun mummi silittää minun hiuksia ja sanoo, että syöppäs nyt tarinatyttö. Niin minulle tulee hyvä ja lämmin olo.

3. Tänään minä menen keinumaan takapihan punaiseen muovikeinuun. Se haisee hassulle auringossa. Istahdan siihen, ja mietin mitä mummi sanoi minulle aikaisemmin tänään, kun kerroin Muusista ja Myysistä. ”Kaikki on mahdollista kun mielikuvitukselle antaa siivet” Minä en oikein tiedä mitä tarkalleen se tarkoittaa, mutta arvelen että kuitenkin jotain hyvää.

Keinun korkealle, korkeammalle. Kunnes naama koskettaa sinistä taivasta. Tuuli viuhuu korvissa, ja suhisee hassusti. Nyt minulle voisi kasvaa ne siivet, niin kaikki olisi mahdollista. Voisin lentää avaruuteen ja takaisin. Voisin lentää katsomaan siskoa ja takaisin. Siskon ajatteleminen alkaa sattumaan mahassa, ja ne jääpuikot tulevat takaisin. En uskalla ajatella häntä kovin paljon, jotta pahamieli pysyisi poissa.

Joten otan vielä lisää vauhtia, jotta voisin koskettaa pilven pehmoista reunaa. Laitan silmät kiinni ja kuvittelen, että leijun pilvien keskellä, ja minulla on kevyt olo.

4. Mummi ei ole koskaan vihainen. Tai oli se silloin kun tuli hakemaan minut taksilla tänne mummin kotiin. Mummi ei ollut vihainen minulle, mutta muille aikuisille, jotka eivät hänen mielestään osaa rakastaa. Lapset osaavat rakastaa. He rakastavat kaikkia. Aikuisten pitäisi oppia tuo sama taito. Se tekee meistä pehmosia ja kevyitä.

Silloin kun mummi tuli. Meillä oli kova kiire. Joten kerkesin ottamaan mukaan vaan vähän leluja, ja Nöpöressun. Se on minun luppakorva koirani. Se on niin pehmoinen ja kiltti. Sen korvaan voi kuiskia salaisuuksia. Sen sisällä on niin paljon salaisuuksia, että joku päivä se varmasti halkeaa.

Mummi sanoi minulle, että älä niistä leluista huolehdi. Ostetaan uusia. Ja parastahan tässä on se, että minun jääpuikkoni ovat sulaneet itsekseen. En ole tarvinnut Myysien apua.

5. Ensimmäinen tarhapäivä mummin kotona. Minua jännitti niin paljon. Tarha oli onneksi lähellä. Mummin talon vieressä. Joten tiesin että voisin vaikka karata sieltä kotiin, jos siltä tuntuisi.

Piirustustunnilla, minä halusin ottaa Myysin ja Muussin mukaan tarhaan. Hei sanoivatkin minulle, että on hyvin mielenkiintoista päästä ensimmäistä kertaa tarhaan. Heillä oli hauskaa, he leikkivät ja pelasivat niin paljon, että nukahtivat ensimmäisinä päiväunilla.

Minun piti hieman rauhoittaa Muussia, koska se oli aikaisemmin tottunut pelottelemaan lapsia. Sitten se taas muisti, että onkin pehmeä ja hauska peruna. Kaikki tarhalaiset tykkäsivät heistä. Ja pyysivät heitä tulemaan uudestaan.

6. Naapurissa asui isi. Se oli minusta hassua. Niin lähellä, mutta tuntui kuitenkin niin kaukana.

Talo oli samalla pihalla kuin mummin talo. Rapun edessä oli pensasaita, jossa oli aukko. Menin siitä aukosta toiselle puolelle, missä isin rappu oli. Isi asui toisen mummin, vaarin ja sedän kanssa. Kaikki aikuiset asuvat samassa asunnossa.

Menimme sinne välillä kylään mummin kanssa, Toinen mummi oli pienempi kuin minun oma mummini. Hän halusi usein että söisin suuresta lasipurkista pikkukaloja, joita kutsuttiin muikuiksi. Ja jos sain nieltyä edes yhden, olivat he valtavan iloisia, ja sanoivat että olen aito Karjalainen.

Jouduin kysymään mummilta myöhemmin mitä se aito Karjalainen tarkoittaa? Mummi selitti, että Karjala on osa Suomea. Mistä meidän suku juuremme tulevat. Minä olen paljon Karjalainen, koska sieltä tulevat molemmat vanhempani.

Jouduin myös kysymään, että mitä ne sukujuuret ovat? Koska en tiennyt, että ihmiselläkin voin olla juuret. Ja ne voivat ulottua maan ääriin, niin pitkät on ihmisjuuret.

Isi asui asunnon viimeisessä huoneessa. Hän oli aina siellä kun tulin kylään. Toinen mummi sanoi, että mene sinne juttelemaan isille. Minusta tuntui hassulta, kun en oikein tuntenut isiä. Ja hän oli hyvin hiljainen. Kysyi ehkä, mitä kuuluu? Olin jo valmiiksi hermostunut, joten en saanut välillä vastatuksi. Isi vain istui siinä, ja katsoi minua kasvoillaan surullinen hymy.

Niin samaan aikaan voi surullinen ja hymyillä. Olen oppinut lukemaan sen aikuisten kasvoilta, ja silmistä. Aikuiset osaavat sen taidon hyvin.

Olen myös kertonut sen Muussille, siili Myysille ja muille Myyseille, että osaan lukea aikuisia. Myysit pitivät tätä taitoa todella hienona.

Halusin mielummin mennä katsomaan kun vaari rakensi minulle puuratoja, ja palikka jonoja, joita saisin kaataa. Hän oli tehnyt ne kaikki itse. Mummi kertoi minulle, että vaari opetti sokeita tekemään puutöitä. Olin ihmeissäni, miten he oppivat kun eiväthän he näe mitään? Mutta mummi sanoi, jos yksi aisti puuttuu toiset aistit vahvistuvat. Kuten tunto ja kuuloaisti. Näin voit oppia tekemään mestariteoksia ilman silmiä.

Olin aina isin vierailun jälkeen hieman surullinen ja väsynyt, koska puhuminen isin kanssa oli niin vaikeaa. Mietin että, voisiko isilläkin olla oma kieli. Sellainen jota hänen olisi helppo puhua ja ymmärtää. Ja saisi hänelle iloisen hymyn kasvoille.

Päätin kysyä Muussilta ja Myysiltä apua. Meidän on lähdettävä Myysi jahtiin. Koska he puhuvat kaikkia maailman kieliä. He voisivat opastaa minua. Voisin vaikka kirjoittaa kirjeen. Mihin voisin selittää kaiken, ja kysyä miltä isistä tuntuu? Niinpä suuntasin kohti lähimetsää Myysi ja Muussi kintereilläni. Myysit missä olette?

7. Metsä oli minun maailma, ja valtakunta. Unohdin siellä kaiken maailman huolet ja murheet. Jokainen puu, kivi, sammal ja puro olivat minun leikkipaikkoja. Siellä se mielikuvitus sai siivet. Minun mielikuvituksella oli haukan siivet.

Joskus makailin vain ruohikossa tai sammaleisella kalliolla ja katselin ylös taivaalle. Poutapilviä, aurinkoa ja taivaan syvää sinistä. Aina myöhemmin halusin piirtää ne. Etten vain unohtaisi yhtäkään yksityiskohtaa leikeistäni.

Jos minulla oli paha mieli tai hirviöt olivat palanneet. Löysin sieltä rauhan. Menin metsään. Koskettelin kaarnaa, kiviä tai sammalta. Etsin puroja, missä voisi liottaa käsia ja rakentaa patoja. Pian paha olo, ja hirviöt olivat poissa. Kuvittelin aina, että metsä on piilopaikka pahalle. Se ei löydä sinne. Ja siellä on myös Myysit vartiossa. Pystyin leikkimään siellä tunteja yksin. Ajantaju katosi ja mummin täytyi monesti tulla etsimään minua.

Mutta en koskaan mennyt liian kauas että hän ei löytäisi. Joskus minulla saattoi olla vaatteet läpimärät, mutaiset, tai jopa rikki. Niin paljon minä halusin leikkiä.

Mummi ei ollut koskaan vihainen minulle, jos likasin tai rikoin vaatteeni. Hän vain sanoi, että nauti sinä sinä elämästä ja hetkestä. Vaatteita saa uusia. Kysyin että miten siitä hetkestä nautitaan? Mummi vastasi, juuri noin. Sinulla on niin kivaa, että unohdat kaiken. Se on kallisarvoista, se on se hetki.

Muussi ja Myysi olivat aina mukana, mutta he halusivat aina lähteä aikaisin kotiin. Minä taas vitkuttelin ja keksin tekosyitä jäädä. Mutta jos iso Myysilauma kokoontui meidän kanssa, järjestimme juhlat. Tanssimme, lauloimme, rakensimme majoja, ja juoksimme kuin intiaanit puiden siimeksessä. Myysit olivat aina näiden juhlien jälkeen aivan uupuneita, koska ovat niin pienikokoisia. Myös minun, Myysin ja Muussiin oli vaikea saada illalla unta juhlien jälkeen, koska nautimme niin paljon hetkistä, että olimme ratketa ilosta.

 

8. Kysyin Myyseiltä apua isin kanssa. He lähtivät salapoliisi retkelle isin luo. Koska heidän piti selvittää mitä kieltä isi oikein puhuu. He sanoivat, ei hätää, me puhumme varmasti myös hänen kieltään.

Kun he palasivat metsään, missä odotin. Olivat he innoissaan. Kyllä hänellä on hankala kieli, mutta selvitimme sen. Katsos, isisi on hieman surullinen, ja siksi hän ei puhu mitään kieltä. Hän puhuu hiljaisuutta, Ehkä sitä voisi kutsua surun kieleksi. Se on hiljaisin kieli koko maailmassa ja hyvin vaikea tulkita tai tavoittaa. Sitä pitää vain opetella kuuntelemaan ajan kanssa. Ja jos ei millään malttaisi, sekään ei ole paha. Koska surukielinen ymmärtää.

Myysit myös sanoivat, että surukielistä voi yrittää halata. Se ehkä auttaa joskus.

Ajattelin, että seuraavan kerran kun menen isille, menen vain istumaan hänen viereensä ja yritän kuunnella hiljaa hänen surukieltään. Otan ehkä kädestä kiinni, jotta hän tuntisi olonsa turvalliseksi.

Myöhemmin Myysit kertoivat, että surukielellä on tehty kauniita lauluja. Jonain päivänä opettelisin sellaisen ja laulaisin isilleni. 

Lauloinkin sen, mutta vasta hänen hautajaisissaan. Myöhästyin ja vuosien saatossa unohdin Myysit ja heidän kallisarvoiset neuvonsa. Lapsuuden Myysit jäivät muistoiksi metsään. Olen löytänyt heidät uudestaan, ja kuvittanut heidät omiin piirutuksiini. He olivat lapsuuteni sankareita, mutta suurin heistä oli mummini.

Toivon missä isini onkaan, hän kuulee minut, ja voimme tavata jossain maailmankaikkeuden tähtisumussa ja hymyillä ilman surullisia silmiä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muistan sinut, kuin parhaan kesäisen auringon ja päivän. Tunsin sen sisälläni ja ikuisuuden häivän. Muistan sinut aina ja nyt, vaikka aika on pysähtynyt, sinusta jättänyt. Nämä tekstit omistan sinulle. Olit ja olet maailmankaikkeuden rakkain minulle. Toivon että luet ne sieltä taivaankannen takaa, avaten minulle tulevaisuuteen universumin hakaa. Tapaamme linnunradan laidalla, tähtien tiellä kaidalla.