Klovnin matka

Minne vie klovnin tie..... ?

Klovnin matka

Minne vie klovnin tie..... ?

Olemme vajonneet epätodellisuuteen. Upottaneet jalkamme hitaasti vajoavaan pyörteeseen.

Se kasvaa, kasvaa, on pian mahdoton palata.

Painumme pinnan alle, kuin unohdetut ankkurit.

Syvemmälle meren ikuiseen imuun.

Veden kosketus hellii valheellisia aatoksiamme, hitaasti hyväillen. Sallimme tämän pohjattoman pahuuden.

Olemme yhtä, kuin kaksi vain voi olla.

Istun eteisen hämärässä huuruisessa nurkassa.

En tunne mitään, en raajojani. Olen puutunut sisältä yhdeksi aistiksi.

Aisti on herkkä ja vie minut huurun taakse. Syviin hohtaviin henkäyksiin.

En jaksa ojentaa ja kokeilla. Luovuttaminen on helpotus.

Jos vain saisin levähtää, ja lentää utopisiin unelmiin.

Jotka eivät koskaan toteudu. 

Piirrän kuvion, sen viivan voiman tallenan sydämeeni.

Tunnen sen vetovoiman ja jatkan.

Kaikki viivat ovat sydämeni syke,

värit mieleni syvyys ja lopputulos odotettu onni.

Henkäys ennen unta.

Kädet ristissä pyytämässä pelastusta parempaan. Tuhkaisia muistoja, mustaa menneisyyttä.

Liian syvää syyllisyyttä.

Aukkoja elämän tarkoituksessa.

Aukoista viuhuu tuuli kuin rangaistus.

Anna anteeksi, en ollut vahva, en ollut tarpeeksi.

Olit aina tärkein, elämän hohde, pimeässä hetkessä. Olin liian hajalla ja hukassa, löytääkseni takaisin.

Löysin itseni myöhemmin, liian myöhään.

Katsoin kuvajaistani joka oli haihtunut, värit olivat kadonneet.

Jäljellä tyhjät reunat. Mutta olet siinä yhä.

Tyhjät reunat ovat täyttyneet väreistä ja muodoista, sinun anteeksiannosta.

Kiitos että annat minun olla se äiti joka oli hukassa jossain hämärän tuolla puolen. Sinä tuot valon.

Vihreä on värini. Sen heijastus luonnon pinnalla, sähköisessä kauneudessa, suven syvyydessä.

Ikielämän puissa joissa soi loputon tuulen puhallus ja lehtien loputun laulu.

Seison keskellä siinä syvyydessä ja sulaudun sen kanssa yhdeksi.